Ajankohtaista - Econia

Ikäsyrjintä ei ole nykyaikaa

Kirjoittanut kirsi | 8.11.2023

 

Administer Pulssi -webinaarissa keskusteltiin lokakuussa henkilöstöalan asiantuntijoiden kanssa rekrytoinnin haasteista ja mahdollisuuksista ja myös ikäsyrjintä nousi keskustelussa esille.

 

Ikääntyneet työnhakijat kohtaavat usein ennakkoluuloja, mikä vaikeuttaa heidän työllistymistään. Ikäsyrjinnän vastaista työtä voidaan tehdä esimerkiksi tarjoamalla työnantajille tietoa ikäsyrjinnästä ja siitä, miten sitä voidaan ehkäistä. Myös lainsäädännöllä voisi olla vaikutusta, lailla voidaan kieltää ikäsyrjintää. Lisäksi pitää lisätä yhteiskunnallista keskustelua, ikäsyrjintää on tuotava esiin ja sitä on vastustettava julkisessa keskustelussa.

 

Meillä ikä ei ole koskaan ollut este työllistymiselle

Entisten presidenttien vahtivien silmien alla juhlitaan tänään Pöytyän toimistolla työntekijämme Anjan eläköitymistä. Anjan ura tuotannontyöntekijänä kauttamme alkoi helmikuussa 2022 ja päättyy nyt eläköitymiseen. Ikäsyrjinnän tulisi olla työmaailmassa menneen talven lumia. Suomessa on paljon 60-vuotta täyttäneitä innokkaita, osaavia ja motivoituneita henkilöitä, joilla olisi paljon annettavaa työmaailmaan. Rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen parhaita puolia on, kun löytää sopivan tekijän juuri hänelle sopivaan työhön, iästä, kansalaisuudesta tai taustasta riippumatta.

 

12.10. Administer Pulssi -webinaarin tallenne: Rekrytoinnin asiantuntijat työvoimapulan selättäjänä löytyy täältä.