Ajankohtaista - Econia

Kotitalousvähennys pienenee vuonna 2025

Kirjoittanut Kirsi Staff | 2.5.2025

Vuoden 2025 alussa kotitalousvähennykseen tulee muutoksia. Uudistusten myötä vähennyksen enimmäismäärä laskee ja vähennysprosentit muuttuvat, joten muutoksiin on hyvä varautua ajoissa.

Vuonna 2024 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on ollut 2 250 euroa remonttitöistä ja 3 500 euroa kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä sekä fysioterapiasta.

Vuonna 2025 nämä rajat yhtenäistyvät, ja vähennyksen enimmäismääräksi tulee kaikista vähennyskelpoisista töistä 1 600 euroa vuodessa henkilöä kohden. Puolisoiden on edelleen mahdollista yhdistää vähennyksensä, jolloin yhteismäärä voi olla enintään 3 200 euroa.

Muutoksia tulee myös siihen, kuinka suuri osa työn hinnasta on vähennettävissä. Jos työn tilaa yritykseltä, kotitalousvähennystä saa jatkossa 35 prosenttia työn osuudesta (2024: 40 %). Jos taas työntekijä palkataan itse, vähennysoikeus on 13 prosenttia maksetusta palkasta (2024: 15 %). Lisäksi työnantaja voi edelleen vähentää myös palkkaan liittyvät sivukulut.

Öljylämmityksestä luopumiseen kannustetaan edelleen korotetulla vähennyksellä, joka säilyy ennallaan: vähennystä saa 60 prosenttia työn osuudesta, ja vuosittainen yläraja on 3 500 euroa. Tämä korotettu vähennys on voimassa vuoden 2027 loppuun saakka.

Vuonna 2025 nousee myös omavastuuosuuden määrä. Tällä hetkellä omavastuu on 100 euroa, mutta vuonna 2025 se nousee 150 euroon. Tämä koskee kaikkia kotitalousvähennyksiä – myös öljylämmityksen poistamiseen liittyviä töitä.

Laskun maksamisen ajankohta ratkaisee 

Laskun maksuvuosi ratkaisee sen, minkä vuoden perusteella saat kotitalousvähennyksen.  Sama koskee myös maksettuja palkkoja - vähennys määräytyy palkan maksuajankohdan mukaan. 

Esimerkki. Työstä on sovittu 1.12.2024 ja työ on tehty joulukuun aikana. Lasku on maksettu 15.1.2025. Vähennyksen määrä lasketaan vuoden 2025 vähennysprosenttien mukaan. Ilmoita kotitalousvähennys vuoden 2025 verotukseen.

Lue lisää: Verohallinnon sivuilta