Ajankohtaista - Econia

Tulorekisteri-ilmoittamiseen tulossa helpotuksia - Econia

Kirjoittanut kirsi | 7.11.2019

Pienyrittäjien, kansalaisjärjestöjen ja kansalaistoiminnan hallinnollista taakkaa tulorekisteri-ilmoituksissa esitetään kevennettäväksi  (He 78/2019). Esityksen mukaan tulojen ilmoittamisen määräaika pitenee, kun on kyse:

  • luontoiseduista
  • palkkaennakoista
  • verovapaasta kustannusten korvaamisesta
  • rekisteröidyn yhdistyksen maksamista enintään 200 euron kertasuorituksista.

Kilpailupalkintoja ei tarvitsisi enää ilmoittaa tulorekisteriin, jos ne eivät ole arvoltaan enempää kuin 100 euroa. Poikkeuksena ovat työ- tai palvelussuhteessa maksettavat kilpailupalkinnot.
Lait ovat tarkoitettu tulemaan voimaan heti ensi vuoden alussa. Muutoksia sovellettaisiin voimaantulopäivänä tai sen jälkeen maksettuja suorituksia, annettuja luontoisetuja ja muita muuna kuin rahana annettuja etuja ja suorituksia koskeviin tietoihin.

Hallitus esittää myös, että Verohallinto voisi määrätä myöhästymismaksuja vasta vuonna 2021 maksettavista suorituksista.

 

Luontoisetujen ilmoittaminen ja verovuosi

Luontoisetuja koskevaa erillistä ilmoitusta ei olisi jatkossa annettava sillä perusteella, että samalta kuukaudelta maksetaan rahapalkkaa vasta seuraavan kuukauden aikana.

Lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että jos luontoisedun kertymiskuukaudelta maksetaan rahapalkkaa seuraavan kalenterikuukauden aikana, luontoisetuja koskevat tiedot voidaan antaa myös ilmoittamalla luontoisetu sen kertymiskuukautta seuraavan kalenterikuukauden tuloksi, jolloin ilmoitus on annettava viimeistään tätä kuukautta seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä.
Esimerkiksi jos joulukuulta kertynyttä rahapalkkaa maksetaan osaksi tai kokonaan tammikuun aikana ja joulukuun luontoisetu ilmoitetaan tammikuun tuloksi, määräaika ilmoituksen antamiselle on helmikuun 5 päivä.

Luontoisetu katsotaan lähtökohtaisesti sen verovuoden tuloksi, jonka aikana se on saatu. Jos luontoisetu kertymiskuukaudelta on kuitenkin ilmoitettu vasta seuraavan kuukauden tuloksi seuraavalle verovuodelle, luontoisetu katsottaisiin tämän seuraavan verovuoden tuloksi. Muutosta sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2020 toimitettavassa verotuksessa. Ennen lain voimaantuloa annettuun luontoisetuun sovellettaisiin kuitenkin aiempia säännöksiä. Joulukuulta 2019 annettu luontoisetu luettaisiin siten verovuoden 2019 tuloksi.

 

Palkkaennakot

Työnantajan maksamaa palkkaennakkoa koskevaa ilmoittamismenettelyä ehdotetaan kevennettäväksi niin, että sitä koskevat tiedot voidaan antaa saman palkanmaksukauden myöhemmin maksettavaa palkkaa koskevien tietojen antamiselle säädetyssä määräajassa eli viimeistään viidentenä päivänä myöhemmän palkan maksupäivästä. Tieto palkkaennakosta voitaisiin siten ilmoittaa samassa yhteydessä kuin myöhemmin maksettava palkka. Edellytyksenä olisi, että palkat maksetaan saman kalenterikuukauden aikana.

Sama koskisi myös muulle kuin palkanmaksajaan työsuhteessa olevalle johtavassa asemassa olevalle maksettua palkkaa samoin kuin osakeyhtiön, kommandiittiyhtiön ja avoimen yhtiön sellaiselle osakkaalleen tai yhtiömiehelleen maksamaa palkkaa, jota ei pidetä yhtiöön työsuhteessa olevana.

Ehdotus ei vaikuta palkanmaksajan velvollisuuteen maksaa palkkaennakosta ennakonpidätys. Ennakonpidätys toimitetaan siten, että suorituksen maksaja vähentää ennakonpidätysprosentin mukaan lasketun määrän rahana maksettavasta määrästä suorituksen yhteydessä tai merkitessään sitä tilille asianomaisen hyväksi.

 

Kustannusten korvaukset ja kulukorvaukset

Kustannusten korvauksia ja kulukorvauksia koskevien tietojen ilmoittamismenettelyn keventämiseksi ehdotetaan, että verovapaat kustannusten korvaukset voitaisiin ilmoittaa viimeistään suorituksen maksukuukautta seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä maksupäivää seuraavan viidennen kalenteripäivän sijasta.

 

Kilpailupalkinnot

Kilpailupalkintojen osalta ilmoittamismenettelyä ehdotetaan kevennettäväksi siten, että enintään 100 euron määräiset muut kuin työ- tai palvelussuhteessa maksetut kilpailupalkinnot rajattaisiin kokonaan ilmoittamisvelvollisuuden ulkopuolelle.

Ilmoittamisvelvollisuuden rajoittamisesta huolimatta kilpailupalkinnot olisivat edelleen veronalaista tuloa. Koska tietoja ei saataisi suoritusten maksajilta, palkinnon saajan olisi itse täydennettävä palkintoja koskevat tiedot ja niiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset esitäytetylle veroilmoitukselle.

 

Kansalaistoiminnassa maksetut kertasuoritukset

Yhdistystoiminnassa maksettujen satunnaisten kertasuoritusten osalta ilmoittamismenettelyä ehdotetaan kevennettäväksi siten, että rekisteröity yhdistys voisi ilmoittaa enintään 200 euron määräisiä kertasuorituksia koskevat tiedot kuukausittain viimeistään seuraavan kalenterikuukauden viidentenä päivänä. Pidempi määräaika koskisi kaikkien rekisteröityjen yhdistysten maksamia määrältään vähäisiä kertasuorituksia

Lisätietoa: Veronmaksajat