Econia Palkkaosasto

Onko palkkahallinto monimutkaistunut liikaa? Onko käytössänne ajantasaisin tieto palkanmaksukäytännöistä ja työlainsäädännöstä? Tuottaako tiedonkulku ongelmia?

Ulkoistaminen tuo luotettavuutta palkanmaksuun, sillä teidän ei tarvitse huolehtia lomista tai sairastumisista. Nimetyn yhteyshenkilönne ympärillä on taustatiimi muita palkanlaskijoita, kirjanpitäjiä, veroasiantuntijoita ja työlainsäädännön asiantuntijoita, jotka tuntevat yrityksenne ja sovitut toimintatavat. Teidän ei tarvitse investoida koulutukseen, järjestelmiin ja niiden kehittämiseen. Säästätte myös työnjohdollisissa kustannuksissa.

Räätälöity palvelupaketti

Palkkahallinnon ulkoistaminen Econia Palkkaosastolle on helppoa, sillä palkkahallinto on selkeä ja muista toiminnoista erillinen kokonaisuus. Meillä on valmiit käytännöt ulkoistushankkeen sujuvaan toteuttamiseen. Vastaanotamme palkkatiedot, hoidamme palkanlaskennan ja maksatuksen, teemme viranomaisilmoitukset, toimitamme palkkalaskelmat palkansaajille ja palautamme palkkatiedot taloushallintoonne. Säästämme myös työntekijöidenne aikaa: esimerkiksi matka- ja kululaskut voidaan kirjata ja hyväksyä sähköisesti.

Palvelupaketti räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaiseksi ja yhteensopivaksi asiakkaan omien järjestelmien kanssa. Econia Palkkaosasto voi palvella myös yrityksesi tiloissa, jolloin asiantuntijamme ovat aina myös fyysisesti tavoitettavissa.

Työlainsäädännön ja työoikeuden asiantuntija

Voimme auttaa myös työoikeuteen ja työlainsäädäntöön liittyvissä asioissa, kuten työsopimuksissa, yt-neuvotteluissa ja työsuojelutarkastuksissa. Työoikeuden asiantuntijamme ovat käytössänne juuri tarpeidenne mukaan. Tutustu työlainsääntöpalveluihimme täällä.

Koko henkilöstö- ja taloushallinnon järkeistys

Käytössänne ovat alan kehittyneimmät sähköiset järjestelmät ja huippuasiantunteva henkilöstömme, jonka puoleen voitte kääntyä missä tahansa henkilöstö- ja taloushallintoon liittyvässä kysymyksessä. Meille voi ulkoistaa myös muita henkilöstö- ja taloushallinnon prosesseja. Tutustu myös Econia Henkilöstöosastoon ja Econia Talousosastoon.

Keskity omaan ydinliiketoimintaasi ja anna palkkahallintosi asiantuntijan käsiin, johon voit luottaa joka tilanteessa.

Kysy lisää ja pyydä tarjous!

Tarja Lounasvaara- Econia Yrityspalvelut Oy

Tarja Lounasvaara
Toimistopäällikkö
Talousasiantuntija,
palkka-asiantuntija
puh. 044 330 5312