Yritykset saavat helpotuksia verojen maksujärjestelyihin

Verohallinto keventää maksujärjestelyjen ehtoja, ja valtiovarainministeriö valmistelee alempaa viivästyskorkoa maksujärjestelyyn kuuluville veroille. Muutokset ovat määräaikaisia. Muutokset maksujärjestelyn myöntämiseen ja sen ehtoihin tulevat voimaan lakimuutoksen myötä. Muutoksia noudatetaan maksujärjestelyissä, joita on haettu 25.3. alkaen ja viimeistään elokuun lopussa.

Jos yritykselläsi on vaikeuksia maksaa veroja koronavirustilanteen takia, voit hakea helpotettua maksujärjestelyä OmaVerossa 25.3.2020 alkaen. 

Verohallinto helpottaa tilapäisesti maksujärjestelyjen ehtoja

Yrityksen ei lakimuutoksen jälkeen esimerkiksi tarvitsisi maksaa ensimmäiseen kolmeen kuukauteen niitä veroja, jotka kuuluvat maksujärjestelyyn. Nykyisin ensimmäinen maksuerä on kuukauden päästä järjestelyn tekemisestä. Lisäksi Verohallinto lisää maksujärjestelyn jälkeen syntyneet uudet verovelat automaattisesti maksujärjestelyyn toukokuun loppuun asti. Maksujärjestelyn maksuerät voi jakaa enintään kahdelle vuodelle.

Viivästyskorkoa esitetään alennettavaksi neljään prosenttiin

Maksujärjestelyssä olevien verojen viivästyskorkoa ehdotetaan alennettavaksi seitsemästä prosentista neljään prosenttiin. Alennettua viivästyskorkoa sovellettaisiin takautuvasti veroihin, jotka ovat erääntyneet maaliskuun alun jälkeen.

Muutos olisi määräaikainen ja koskisi veroja, jotka erääntyvät viimeistään elokuun lopussa. Valtiovarainministeriö on alkanut valmistella lainmuutosta ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa mahdollisimman pian.

Lue lisää Verohallinnon sivuilta »