Administer Oyj:n varsinainen yhtiökokous järjestettiin 16.5.

 

Administer Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2023 järjestettiin Helsingissä 16.5.2023. 

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta 2022 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

 

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2022 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella maksetaan osinkoa 0,05 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 18.5.2023 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 25.5.2023.

 

Hallituksen kokoonpano

Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi (6). Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin uudelleen Jukka-Pekka Joensuu, Peter Aho, Risto Koivula ja Minna Vanhala-Harmanen sekä uusina jäseninä Leena Siirala ja Milja Saksi.

 

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiökokous päätti lisäksi muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä hallituksen ehdotuksen mukaisesti siten, että yhtiöjärjestykseen lisätään uusi kohta nro 11, jolla mahdollistetaan yhtiökokouksen järjestäminen Yhtiön kotipaikan sijaan myös Espoossa ja Vantaalla sekä kokonaan ilman kokouspaikkaa niin sanottuna etäkokouksena. 

Yhtiötiedote kokonaisuudessaan luettavissa Administer Groupin sivuilla.

ISO 9001 -sertifiointi – mitä se tarkoittaa Econian asiakkaalle?

ISO 9001 -sertifiointi – mitä se tarkoittaa Econian asiakkaalle?

Laadukas palvelu syntyy sujuvista prosesseista, osaavista ihmisistä ja jatkuvasta kehittämisestä. Econialla laatutyötä ohjaa kansainvälisesti...

Lue lisää →
Budjetointi yrityksessä – näin valmistaudut ensi vuoteen

Budjetointi yrityksessä – näin valmistaudut ensi vuoteen

Syksy on monessa yrityksessä budjetoinnin aikaa. Seuraavan vuoden budjetin laatiminen auttaa hahmottamaan tulevaa, asettamaan liiketoiminnalle...

Lue lisää →
Tarkista yrityksesi edunsaajatiedot – vältä 300 euron laiminlyöntimaksu

Tarkista yrityksesi edunsaajatiedot – vältä 300 euron laiminlyöntimaksu

PRH on lähettänyt kesän ja alkusyksyn 2026 aikana kehotuskirjeitä osakeyhtiöille ja osuuskunnille, joiden edunsaajatiedot puuttuvat kaupparekisteristä

Lue lisää →