1 minuutin luku

Administer vahvistaa toimintaansa Vaasassa ostamalla Pohjanmaan Laskennan tilitoimistoliiketoiminnan

Administer Oyj ja Pohjanmaan Laskenta Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jolla Administer ostaa Pohjanmaan Laskenta Oy:n tilitoimistoliiketoiminnan. Administerillä on jo ennestään oma toimipiste ja vahva jalansija Vaasan alueella ja liiketoimintakauppa vahvistaa yhtiön alueellista toimintaa Länsi-Suomessa.

Administerin tavoitteena on palvella asiakkaita mahdollisimman lähellä, työllistää Suomessa ja laajentua valtakunnallisesti sekä kansainvälistyä. Administer jatkaa uudella liiketoimintakaupalla kasvustrategiansa toteuttamista; vuonna 2022 yritysostoja tehtiin yhdeksän ja vuonna 2023 neljä.

”Jatkamme Administerin kasvustrategian toteuttamista. Paikallinen toiminta ja aluetuntemus ovat konsernimme syvää osaamista ja meillä on Suomen länsirannikolla vahva asema. Vaasan seutu on merkittävä talousalue, ja kaupalla kasvatamme alueellista markkinapotentiaalia”, sanoo liiketoimintajohtaja Peter Aho Administerista.

”Kaupan myötä voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa kattavammat palvelut, mutta edelleen paikallisesti, lähellä asiakasta. Kokenut henkilöstömme jatkaa laadukasta työtään ja saa isomman toimijan resurssit käyttöönsä”, sanoo Pohjanmaan Laskenta Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hurtig.

 

Lisätiedot:

Peter Aho
liiketoimintajohtaja
Administer Oyj
puh. 040 501 3661
sähköposti: peter.aho@administer.fi

Heikki Hurtig
toimitusjohtaja
Pohjanmaan Laskenta Oy
puh. 0400 264 645
sähköposti:  heikki.hurtig@pohjanmaanlaskenta.fi

Pohjanmaan Laskenta Oy on tarjonnut kattavia tilitoimistopalveluja Vaasan seudulla jo vuodesta 1990.

Administer Group on palkka- ja taloushallinnon palvelujen, ohjelmistopalveluiden, konsultoinnin sekä henkilöstö- ja kansainvälisten palveluiden moniosaaja. Olemme Suomen suurin palkkaulkoistuskumppani ja johtava asiantuntija harmaan talouden torjunnassa. Palveluitamme käyttää yli 5000 asiakasta pk-yrityksistä suuryrityksiin sekä kunnat ja muut julkisen sektorin toimijat. Vuonna 1985 perustettu yritys on noteerattu Nasdaq Helsingin First North -listalla.

Administer Groupin muodostavat palkkahallintopalveluita tarjoava Silta Oy, tilitoimisto Administer, asiantuntijatalo Econia Oy sekä ohjelmistoyhtiö EmCe Solution Partner Oy. Lisäksi konserniin kuuluvat mm. Adner Oy ja Kuntalaskenta Oy.
www.administergroup.com

 

Pohditko tilitoimiston vaihtamista?

Kun jatkuvuus ei ole dokumentti vaan tapa toimia

Kun jatkuvuus ei ole dokumentti vaan tapa toimia

14.6.2024. Aamukahvi jäähtyy pöydällä. Toimisto on oudon hiljainen. Sitten puhelin piippaa: palkanlaskija on sairastunut. Juuri tänään, kun satojen...

Lue lisää →
ViDA-uudistus muuttaa EU:n arvonlisäverojärjestelmän

ViDA-uudistus muuttaa EU:n arvonlisäverojärjestelmän

Euroopan komissio esitteli lähes kaksi vuotta sitten laajan ehdotuksen, joka tunnetaan nimellä ViDA (VAT in the Digital Age). Kyseessä on...

Lue lisää →
Puoliväliriihen viestit yrityksille

Puoliväliriihen viestit yrityksille

Huhtikuussa 2025 pidetyssä hallituksen puoliväliriihessä esitettiin useita toimia, jotka vaikuttaisivat yrittäjiin ja yrityksiin. Hallitus on...

Lue lisää →