Tutustu Tampereen kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntijoihin
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...

Econian henkilöstöalan toiminnot koostuvat perinteisen henkilöstövuokrauksen lisäksi PEO-toiminnasta sekä alkutuotannon kokonaiskonseptista. PEO (Professional Employer Organization) tarkoittaa työvoiman ulkoistuspalveluja siten, että henkilöstöyritys toimii työnantajayrityksenä työntekijöille Suomesta ulkomaille tai ulkomailta Suomeen.
– Käytännössä esimerkiksi toimimme työnantajana, jos suomalainen työntekijä on löytänyt työpaikan ulkomaisesta yrityksestä, joka ei halua perustaa toimipaikkaa Suomeen tai kun ulkomaisia erityisasiantuntijoita tulee työskentelemään suomalaisiin yrityksiin, Econian myyntihallintojohtaja Jaakko Niinisalo kuvailee.
Econialla PEO-palveluiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat alkutuotannon työpaikat. Tarvetta maatalous- ja puutarhatöissä on pääosin kausityölle huhtikuusta elokuun loppuun. Näistä alkutuotannon työntekijöistä valtaosa on muita kuin suomalaisia.
– Meillä on työntekijöitä kahdestakymmenestä eri maasta. Sodan alettua ukrainalaisista tuli ylivoimaisesti suurin ryhmä. Olemme tehneet yhteistyötä vastaanottokeskusten kanssa ja järjestäneet ukrainalaisille töitä ja asuntoja, Econian liiketoimintajohtaja Heimo Alatalo toteaa.
Lue lisää Henkilöstöalan sivuilta.
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...
Econian talousasiantuntija Julia Karttunen ja palkka-asiantuntija Anna-Leena Rajala kertovat, että heidän työpäivänsä näyttää nyt erilaiselta kuin...
Laadukas palvelu syntyy sujuvista prosesseista, osaavista ihmisistä ja jatkuvasta kehittämisestä. Econialla laatutyötä ohjaa kansainvälisesti...