Puoliväliriihen viestit yrityksille
Huhtikuussa 2025 pidetyssä hallituksen puoliväliriihessä esitettiin useita toimia, jotka vaikuttaisivat yrittäjiin ja yrityksiin. Hallitus on...
Econia halusi tänä jouluna auttaa konkreettisesti ukrainalaisia, jotka kamppailevat sodan keskellä. Econian Henkilöstöpalveluilla on pitkään ollut ukrainalaisia työntekijöitä, joista osa on ollut palveluksessa jo vuosikausia ja suhteet ovat vuosien varrella lähentyneet. Ukrainalaisten hätä on ollut arjessa läsnä muutoinkin kuin uutisten välittämien viestien ja kuvien kautta.
Myyntijohtaja Janne Vainikkala alkoi selvitellä, mistä tarvikkeista Ukrainassa on oikeasti tällä hetkellä pulaa ja mistä voisi olla sekä siviili- että sotilaspuolella konkreettista apua. ”Päädyimme hankkimaan 5 salkkuaggregeettia, joihin saa esimerkiksi rintamalla yhdistettyä vaikka kännykän suoraan lataukseen. Lisäksi toimitamme 4 kappaletta kannettavia tietokoneita, joita voi hyödyntää sekä rintamalla että esimerkiksi sairaalaympäristössä.” kertoo Janne Vainikkala. Lisäksi Ukrainaan lähtee säkillinen villasukkia talven pakkasilta suojaamaan.
HR-assistentti Liudmyla Danyletsin avulla selvitettiin tavaroille luotettava kuljetustapa Suomesta Ukrainaan. Koko kuljetusketju on avoin ja se dokumentoidaan aina tavaran loppukäyttäjille saapumiseen saakka. Kaikkiin tavaroihin teipattiin mukaan lisäksi ukrainan ja englanninkieliset terveiset niiden käyttäjälle.
Avustustavarat lähtivät kuljetukseen 28.11. Turusta ja niiden on tarkoitus olla perillä Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin. Julkaisemme tavaroiden matkasta ja perille pääsystä myös kuvia ja mahdollisia videoita eri kanavissamme.
Huhtikuussa 2025 pidetyssä hallituksen puoliväliriihessä esitettiin useita toimia, jotka vaikuttaisivat yrittäjiin ja yrityksiin. Hallitus on...
Yrityksen arjessa aika ja raha ovat arvokkaimpia resursseja. Sähköinen taloushallinto on yksi tehokkaimmista keinoista säästää molempia. Kyse ei ole...
Vuoden 2025 alussa kotitalousvähennykseen tulee muutoksia. Uudistusten myötä vähennyksen enimmäismäärä laskee ja vähennysprosentit muuttuvat, joten...