1 minuutin luku

Ennakkotilinpäätöksellä voi vaikuttaa tulokseen ja ennustettavuuteen

Päättyykö yrityksesi tilikausi vuodenvaihteessa? Nyt on juuri oikea aika saada kaikki hyöty ennakkotilinpäätöksestä ja mahdollisesti vaikuttaa vielä yrityksen tulokseen ja nopeuttaa varsinaista tilinpäätöstä.  Ennakkotilinpäätös on alustava tilinpäätös, joka tehdään muutamaa kuukautta ennen tilikauden päättymistä ja jossa pyritään huomioimaan kaikki varsinaiseen tilinpäätökseen vaikuttavat tekijät.  Ennakkotilinpäätös suuntaa aina eteenpäin!

 

Verosuunnittelu ja talouden ennustettavuus

Ennakkotilinpäätöksestä hyötyvät ne yritykset, joissa jaksotuksia ja varauksia ei tehdä kuukausitasolla tai joissa tilikauden aikana toimitaan maksuperusteisesti. Lomapalkkavaraukset, luottotappiot, varastonmuutokset ja keskeneräiset työt yms. vaikuttavat kaikki yrityksen verotettavaan tulokseen.

Yrityksen oman pääoman tilannetta ennakkoon seuraamalla on mahdollista suunnitella myös voitonjakoa tarkemmin. Onko kannattavampaa esimerkiksi nostaa palkkaa vai osinkoa?

 

Mahdollisuus vaikuttaa ajoissa

Onko yrityksessä tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia, tiedossa suuria tuloeriä vai onko yritys vaarassa menettää oman pääomansa? Ennakkotilinpäätös voi tuoda esiin asioita, joihin ei enää varsinaisen tilinpäätöksen aikana voida vaikuttaa.

 

Budjetointi ja suunnittelu

Muutama kuukausi ennen tilikauden päättymistä tehty ennakkotilinpäätös helpottaa seuraava vuoden suunnittelua ja budjetin laatimista.  Oli yrityksesi sitten aloittava, kasvava, hiipuva tai toiminnassaan muutoksia kokeva tai uusia toimintoja hakeva, niin hyödyt varmasti ennakkotilinpäätöksestä, joka suuntaa jo tulevalle vuodelle.

Tuotko rauta-, teräs- tai alumiinituotteita EU:n ulkopuolelta? Tarkista CBAM-velvoitteet

Tuotko rauta-, teräs- tai alumiinituotteita EU:n ulkopuolelta? Tarkista CBAM-velvoitteet

Tuotko yrityksellesi tavaraa EU:n ulkopuolelta? Jos yrityksesi tuo EU:n ulkopuolelta esimerkiksi rauta-, teräs- tai alumiinituotteita, kannattaa...

Lue lisää →
Vuokratyöntekijätutkimus 2026: jopa 89 % suosittelee vuokratyötä

Vuokratyöntekijätutkimus 2026: jopa 89 % suosittelee vuokratyötä

89 % vuokratyöntekijöistä suosittelee vuokratyötä tuttavilleen. Tämä käy ilmi Henkilöstöala HELA ry:n valtakunnallisesta...

Lue lisää →
Palkka-avoimuusdirektiivin aikataulu venyy – nyt on hyvä hetki valmistautua

Palkka-avoimuusdirektiivin aikataulu venyy – nyt on hyvä hetki valmistautua

EU:n palkka-avoimuusdirektiivin kansallinen toimeenpano siirtyy Suomessa odotettua myöhemmäksi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan hallituksen...

Lue lisää →