Valmistaudu vuoteen 2026: vuodenvaihteen muutokset
Kokosimme yhteen vuodenvaihteessa 2025-2026 tapahtuvia muutoksia. Näillä eväillä pääset vauhtiin ensi vuotta varten! Verokortit vuodelle 2026 ...
Maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveroon esitetään tukea kuluvana vuonna. Tuki koskisi ainoastaan maatalouden tuotantorakennuksia, ei siis maapohjaa eikä myöskään metsätalouden tuotantorakennuksia. Tuki olisi määrältään enintään 35 000 euroa.
Käytännössä maataloudenharjoittajalle määrättyä kiinteistöveroa pienennettäisiin tuen määrällä. Jos asiakas olisi jo maksanut kiinteistöveron, hän saisi kiinteistöveron palautusta.
Jotta tukea voitaisiin myöntää, tulisi rehujen, poltto- ja voiteluaineiden, sähkön ja lannoitteiden osuus maatalouden menoista ennen varauksia, poistoja ja korkokuluja olla vähintään 15 prosenttia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 31.8.2022. Kiinteistöverolain muuttamista koskeva laki on tarkoitettu olemaan voimassa 31.12.2022 saakka.
Kiinteistöveroon liittyvää tukea täytyy itse hakea. Nyt olevan tiedon mukaan tukea voisi hakea syyskuun puolivälistä lokakuun loppuun saakka, mutta aikataulu tarkentuu myöhemmin.
Kiinteistöverotuen hakeminen tapahtuu sähköisesti OmaVerossa ja päätökset tuen myöntämisestä tehdään marras-joulukuun vaihteessa. Verohallinto julkaisee tuen hakemisesta tarkempia ohjeita elokuussa.
Lähde: Verohallinto
Kokosimme yhteen vuodenvaihteessa 2025-2026 tapahtuvia muutoksia. Näillä eväillä pääset vauhtiin ensi vuotta varten! Verokortit vuodelle 2026 ...
14 prosentin arvonlisäverokanta kevennetään 13,5 prosenttiin. Muutos tulee voimaan 1.1.2026 alkaen. Muutos koskee laajasti kuluttajapalveluita ja...
Tilinpäätös on tärkeä osa yrityksen talouden hallintaa, ja sen onnistuminen edellyttää oikea-aikaista valmistelua sekä riittävien tietojen ja...