Taloushallinnon ulkoistamistrendi jatkaa leviämistään

Tuoreen pohjoismaisen taloushallinnon tutkimuksen mukaan yhä suurempi osa yrityksistä ulkoistaa osto- ja myyntilaskutuksen sekä kirjanpidon. Kiihtyvästä trendistä kertoo se, että viiden vuoden aikana ulkoistussopimusten määrä on nelinkertaistunut.

 

Deloitten tutkimukseen haastatelluista yrityksistä 22 % ei ole ulkoistanut taloushallintoaan, mutta suunnittelee ulkoistavansa sen tulevaisuudessa. Taloushallintonsa ulkoistaneista 71 % kaavaili laajentavansa nykyisiä ulkoistuksiaan.

Ulkoistamistrendi kertonee siitä, että yritykset ovat havainneet taloushallinnon prosessien hoituvan tehokkaammin ja halvemmin talon ulkopuolella. Trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa uuden teknologian myötä. Tutkimukseen oli haastateltu yrityksiä Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Taloushallinnon kuukausiraportointi – mitä yrityksen kannattaa seurata?

Taloushallinnon kuukausiraportointi – mitä yrityksen kannattaa seurata?

Kuukausiraportointi on yrityksen talouden johtamisen perusta. Se ei ole pelkkä kirjanpidon rutiini, vaan keskeinen työkalu, jonka avulla yritys...

Lue lisää →
Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Taloushallinto on viime vuosina muuttunut enemmän kuin ehkä kertaakaan aiemmin. Digitalisaatio, pilvipalvelut ja automaatio ovat siirtäneet...

Lue lisää →
Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinto on keskellä merkittävää murrosta. Digitalisaatio, automaatio ja muuttuva sääntely muokkaavat nopeasti sitä, miten yritykset hoitavat...

Lue lisää →