Varainsiirtovero poistumassa eräistä yritysmuodon muutoksista

Valtiovarainministeriö on julkaissut luonnoksen hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain 4 ja 15 pykälän muuttamisesta. Muutos astuisi luonnoksen mukaan voimaan 1.1.2018. Luonnon on tällä hetkellä lausuntakierroksella.

Jos ehdotettu muutos menee läpi, voi tulevaisuudessa liikkeen- tai ammatinharjoittaja taikka maa- tai metsätalouden harjoittaja perustaa toimintaa jatkamaan osakeyhtiön, jonka osakkeet hän itse merkitsee ilman varainsiirtoveroa. Verovapaus koskisi sekä kiinteää omaisuutta että arvopaperiomaisuutta.

Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Tutustu Tampereen kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntijoihin

Tutustu Tampereen kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntijoihin

Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...

Lue lisää →
Tekoäly tukee asiantuntijaa – ja tuo enemmän aikaa asiakkaalle

Tekoäly tukee asiantuntijaa – ja tuo enemmän aikaa asiakkaalle

Econian talousasiantuntija Julia Karttunen ja palkka-asiantuntija Anna-Leena Rajala kertovat, että heidän työpäivänsä näyttää nyt erilaiselta kuin...

Lue lisää →
ISO 9001 -sertifiointi – mitä se tarkoittaa Econian asiakkaalle?

ISO 9001 -sertifiointi – mitä se tarkoittaa Econian asiakkaalle?

Laadukas palvelu syntyy sujuvista prosesseista, osaavista ihmisistä ja jatkuvasta kehittämisestä. Econialla laatutyötä ohjaa kansainvälisesti...

Lue lisää →