Yritysten neljäs kustannustuki tulossa hakuun

Hallitus on antanut eduskunnan käsiteltäväksi lakiesityksen, joka sisältää kolme eri tukea: yritysten kustannustuki, keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvaus sekä kiinteiden kattamattomien kustannusten korvaus.

 

Yritysten kustannustukeen on tulossa jo neljäs hakukierros, jossa haettaisiin tukea maalis-toukokuulta 2021. Tuki koskisi kaikkia toimialoja ja myös toiminimiyrittäjiä.

Keskisuurille ja suurille yrityksille (vähintään 50 työntekijää) olisi tulossa erillinen sulkemiskorvaus, jos niiden toimitilat on suljettu koronapandemian takia lakiin perustuen tai viranomaisen määräyksestä.

Kiinteiden kattamattomien kustannusten korvaus olisi tarkoitettu niille keskisuurille ja suurille yrityksille, joilla aiempi koronatukien enimmäismäärä (1,8 miljoonaa euroa) on jo täynnä ja joille ei siis voida myöntää enempää kustannustukea.

 

Hakukierrokset tulossa heinä- ja elokuussa

Keskisuurten ja suurten yritysten sulkemiskorvauksen haun on tarkoitus avautua heinäkuussa ja kustannustuen haun elokuussa. Tukiviranomaisena toimisi Valtiokonttori.

Eduskunnalle annetun lakiesityksen voimaantulon osalta tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1.7.2021.

Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Taloushallinto on viime vuosina muuttunut enemmän kuin ehkä kertaakaan aiemmin. Digitalisaatio, pilvipalvelut ja automaatio ovat siirtäneet...

Lue lisää →
Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinto on keskellä merkittävää murrosta. Digitalisaatio, automaatio ja muuttuva sääntely muokkaavat nopeasti sitä, miten yritykset hoitavat...

Lue lisää →
Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Administer tiedotti lokakuussa 2025 aiesopimuksesta Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkapalveluliiketoiminnan kaupasta ja...

Lue lisää →