Tutustu Tampereen kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntijoihin
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...
Yritysten (myös yksinyrittäjien) kustannustuen kolmatta kierrosta suunnitellaan avautuvaksi huhtikuun loppupuolella.
Kriteereitä muutettaneen niin, että pieni yritys ja yksinyrittäjä yltävät pienimpään tukirajaan aiempaa helpommin ja toisaalta suuri yritys voi saada kerralla korvausta jopa miljoona euroa. Myös työnantajan sivukulut, kuten sosiaaliturvamaksut ja työterveyskustannukset, voitaisiin jatkossa hyväksyä tukikauden kustannuksiksi tietyllä osuudella tukikauden palkkakuluista.
Kolmannen hakukierroksen tuki olisi tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronan takia pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020.
Kustannustuki koskisi kaikkia toimialoja. Kustannustuki on yrityksille suoraa tukea, jota ei tarvitse maksaa takaisin.
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...
Econian talousasiantuntija Julia Karttunen ja palkka-asiantuntija Anna-Leena Rajala kertovat, että heidän työpäivänsä näyttää nyt erilaiselta kuin...
Laadukas palvelu syntyy sujuvista prosesseista, osaavista ihmisistä ja jatkuvasta kehittämisestä. Econialla laatutyötä ohjaa kansainvälisesti...