1 minuutin luku

Komissio hyväksyi Finnveran tukiohjelman

Euroopan komissio hyväksyi 20.4.2020 Finnveran tukiohjelman, jonka nojalla koronavirusepidemian aiheuttaman kriisin takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille yrityksille voidaan myöntää takauksia ja lainoja sekä käyttöpääomaan että investointeihin. Tämä on komission ensimmäinen Suomen toimia koronavirustilanteessa koskeva valtiontukipäätös.

Päätös perustuu komission Covid 19 -tiedonantoon, jolla joustavoitetaan tilapäisesti EU:n valtiontukisääntöjä. Joustojen tavoitteena on, että jäsenvaltiot voivat tehdä monipuolisia toimenpiteitä erityisesti yritysrahoituksen saatavuuden ja yritysten maksuvalmiuden turvaamiseksi kriisin aikana. Tilapäiset säännöt ovat voimassa vuoden 2020 loppuun.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kaikista tiedonannon mukaisista toimenpiteistä ja komission on hyväksyttävä toimenpiteet ennen kuin ne voidaan ottaa käyttöön.

 

Valtiontukiohjelma mahdollistaa yritysten rahoittamisen sekä joustavamman hinnoittelun ja ehdot

Tukiohjelma mahdollistaa koronaepidemian johdosta vaikeuksiin joutuneen yrityksen rahoittamisen sekä joustavamman hinnoittelun ja ehdot. Lisäksi tukiohjelma helpottaa yrityksille myönnettyjen tukien kertymistä, sillä Finnveran tukiohjelman puitteissa myöntämä rahoitus ei kasaudu muiden viranomaisten myöntämien avustusten tai rahoituksen kanssa. Koronatukiohjelma ei myöskään kasvata yrityksen tai konsernin niin sanottua de minimis -tukikiintiötä.

Lue lisää valtioneuvoston sivuilta.

Hallitus esittää 14 prosentin alv-kannan keventämistä 13,5 prosenttiin

Hallitus esittää 14 prosentin alv-kannan keventämistä 13,5 prosenttiin

Hallitus on esittänyt, että alennettu 14 prosentin arvonlisäverokanta kevennetään 13,5 prosenttiin 1.1.2026 alkaen. Muutos koskee laajasti...

Lue lisää →
Kirjanpitäjä LIVE: Made in Uusikaupunki

Kirjanpitäjä LIVE: Made in Uusikaupunki

Se tulee taas! Kirjanpitäjä LIVE 10.11.2025 suorana Econian Uudenkaupungin toimistolta! Mukana uusia yllätyksiä. Sähköinen maailma mahdollistaa...

Lue lisää →
Joulun verovapaat lahjat – huomioi nämä verotuksessa

Joulun verovapaat lahjat – huomioi nämä verotuksessa

Joulu lähestyy ja monet yritykset haluavat ilahduttaa henkilöstöään ja yhteistyökumppaneitaan lahjoilla tai järjestämällä pikkujouluja. Jotta joulun...

Lue lisää →