1 minuutin luku

Lahjat ja verotus

Työntekijän saama tavanomainen ja kohtuullinen merkkipäivälahja on verovapaa, jos se on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena.

 

Verovapaa merkkipäivämuistaminen edellyttää, että yritys noudattaa lahjojen antamisessa selkeää käytäntöä, joka koskee koko henkilökuntaa.

Lahjaksi voidaan antaa erilaisia esineitä, pääsylippuja, palveluja ja yksilöityjä lahjakortteja. Rahana tai siihen verrattavana suorituksena työnantajalta saatu lahja on työntekijän palkkaa.

Sellaiset lahjakortit, jotka oikeuttavat ostamaan mitä tahansa tuotteita tai palveluja kyseisestä paikasta, ovat kuitenkin veronalaisia. Tällaisia lahjakortteja ovat esimerkiksi yksilöimättömät tavaratalojen lahjakortit.

Merkkipäivälahjan tulee olla työnantajan valitsema. Työntekijän mahdollisuus valita lahja työnantajan määrittelemistä vaihtoehdoista ei tee lahjasta veronalaista. Sen sijaan työntekijän vapaasti valittavissa oleva esinelahja tai palvelu katsotaan palkaksi.

Jos työnantaja antaa työntekijöilleen yrityksen 50-vuotismerkkipäivän kunniaksi 200 euron lahjakortit kylpylään, jossa työntekijät voivat käyttää lahjakortin haluamiinsa tuotteisiin ja palveluihin, on etu työntekijöille veronalaista, koska työnantaja ei ole valinnut ja rajannut etukäteen vaihtoehtoja, joihin lahjakorttia voi käyttää.

Sen sijaan, jos työnantaja antaa työntekijälleen 50-vuotislahjaksi kylpylälahjakortin, joka oikeuttaa yöpymiseen kylpylähotellissa ja valitsemaan yhden hoitopaketin viidestä työnantajan etukäteen valitsemasta hoitopaketista, ei työntekijälle synny veronalaista etua.

Kysy meiltä lisää!

Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Reaaliaikainen taloushallinto muuttaa yritysten päätöksentekoa

Taloushallinto on viime vuosina muuttunut enemmän kuin ehkä kertaakaan aiemmin. Digitalisaatio, pilvipalvelut ja automaatio ovat siirtäneet...

Lue lisää →
Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinnon tulevaisuus: 6 muutosta, jotka vaikuttavat yrityksiin seuraavien vuosien aikana

Taloushallinto on keskellä merkittävää murrosta. Digitalisaatio, automaatio ja muuttuva sääntely muokkaavat nopeasti sitä, miten yritykset hoitavat...

Lue lisää →
Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Administer tiedotti lokakuussa 2025 aiesopimuksesta Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkapalveluliiketoiminnan kaupasta ja...

Lue lisää →