Yrityksen omaisuus verotuksessa: käyttö-, vaihto-, rahoitus- vai muu omaisuus?
Yrityksen omaisuuden oikea luokittelu verotuksessa ratkaisee paljon: miten se näkyy kirjanpidossa, miten verotuksessa käsitellään ja millaisia...
Verohallinnon tuoreessa ohjeessa “Toimintamuodon muutos osakeyhtiöksi” kerrotaan, millä edellytyksin yrityksen toimintamuoto voidaan ilman veroseuraamuksia muuttaa osakeyhtiöksi ja miten muutos vaikuttaa siirtyvän yritystoiminnan verotukseen.
Aikaisempaan ohjeeseen verrattuna ohjeen kohtaa 4.2.1 on muutettu kirjanpidon jatkuvuutta koskevan edellytyksen osalta. Toimintamuodon muutos ei aiheuta välittömiä tuloveroseuraamuksia, jos aikaisemmin harjoitettuun toimintaan liittyvät varat ja velat siirtyvät samoista arvoista toimintaa jatkavalle yritykselle. Säännös edellyttää siis jatkuvuuden periaatteen noudattamista. TVL 24 § ei aseta kirjanpidon osalta vaatimusta arvojatkuvuudesta eikä sitä aseteta myöskään kirjanpitolaissa. On kuitenkin tavallista, että toimintamuodon muutoksessa noudatetaan myös kirjanpitojatkuvuutta (arvojatkuvuus kirjanpidossa).
Myös ohjeen kohtaa 9 on päivitetty varainsiirtoverolain muutoksen tähden. Varainsiirtoveroa ei ole suoritettava tuloverolaissa tarkoitetussa toimintamuodon muutoksessa, jossa liikkeen- tai ammatinharjoittaja taikka maa- tai metsätalouden harjoittaja perustaa tätä toimintaa jatkamaan osakeyhtiön, jonka osakkeet hän merkitsee. Verovapaus koskee sekä kiinteää omaisuutta että arvopaperiomaisuutta.
Yrityksen omaisuuden oikea luokittelu verotuksessa ratkaisee paljon: miten se näkyy kirjanpidossa, miten verotuksessa käsitellään ja millaisia...
Hallitus on esittänyt, että alennettu 14 prosentin arvonlisäverokanta kevennetään 13,5 prosenttiin 1.1.2026 alkaen. Muutos koskee laajasti...
Se tulee taas! Kirjanpitäjä LIVE 10.11.2025 suorana Econian Uudenkaupungin toimistolta! Mukana uusia yllätyksiä. Sähköinen maailma mahdollistaa...