Uusi rahoitusohjelma keskisuurille yrityksille

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää 14.4.2020 uuden 150 miljoonan euron rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille.

Rahoitusohjelma käynnistetään koronavirusepidemian vuoksi tilapäisiin vaikeuksiin joutuneiden keskisuurten yritysten toiminnan jatkumisen turvaamiseksi. Tavoitteena on, että terveitä yrityksiä ei päästetä konkurssiin poikkeuksellisen ja niiden liiketoiminnasta riippumattoman kriisin seurauksena.

Vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista taloudellisista ongelmista lisärahoituksen voimin.

Tesi rahoittaa ohjelmasta keskisuuria yrityksiä, joilla on merkittävää työllisyysvaikutusta ja liikevaihtoa Suomessa (liikevaihto vähintään 10 miljoonaa euroa, henkilöstömäärä yli 50, liiketoiminta on ollut kannattavaa ennen kriisiä ja edellytykset siihen ovat olemassa myös jatkossa). Sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa.

Vakautusrahoitusta voi hakea Tesin verkkosivujen kautta tiistaista 14.4.2020 alkaen. Tesi julkaisee silloin tarkemmat tiedot ohjelmasta ja rahoituksen hakemisesta.

Lähde: TEM
Lue lisää TEM:n sivuilta.

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Administer tiedotti lokakuussa 2025 aiesopimuksesta Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkapalveluliiketoiminnan kaupasta ja...

Lue lisää →
Kassavirta ja asiakasriskit hallintaan – näin yritys varautuu epävarmuuteen

Kassavirta ja asiakasriskit hallintaan – näin yritys varautuu epävarmuuteen

Moni yrittäjä pohtii tällä hetkellä samoja kysymyksiä: miten yrityksen kassavirta pysyy vahvana, miten asiakasriskit tunnistetaan ajoissa ja millä...

Lue lisää →
Intrastat-ilmoittamiseen tuli merkittävä muutos: EU-tuonnin ilmoittaminen päättyi

Intrastat-ilmoittamiseen tuli merkittävä muutos: EU-tuonnin ilmoittaminen päättyi

EU:n sisäkaupan tilastointiin tuli merkittävä muutos vuoden 2026 alussa. Jatkossa yritysten Intrastat-tiedonantovelvollisuus koskee ainoastaan...

Lue lisää →