1 minuutin luku

Econia nousi uutena yrityksenä henkilöstöalan TOP20-listalle

 

 

PEO on kasvava osa-alue

Econian henkilöstöalan toiminnot koostuvat perinteisen henkilöstövuokrauksen lisäksi PEO-toiminnasta sekä alkutuotannon kokonaiskonseptista. PEO (Professional Employer Organization) tarkoittaa työvoiman ulkoistuspalveluja siten, että henkilöstöyritys toimii työnantajayrityksenä työntekijöille Suomesta ulkomaille tai ulkomailta Suomeen.

– Käytännössä esimerkiksi toimimme työnantajana, jos suomalainen työntekijä on löytänyt työpaikan ulkomaisesta yrityksestä, joka ei halua perustaa toimipaikkaa Suomeen tai kun ulkomaisia erityisasiantuntijoita tulee työskentelemään suomalaisiin yrityksiin, Econian myyntihallintojohtaja Jaakko Niinisalo kuvailee.

 

Alkutuotannon sesonki alkamassa

Econialla PEO-palveluiden lisäksi tärkeässä roolissa ovat alkutuotannon työpaikat. Tarvetta maatalous- ja puutarhatöissä on pääosin kausityölle huhtikuusta elokuun loppuun. Näistä alkutuotannon työntekijöistä valtaosa on muita kuin suomalaisia.

– Meillä on työntekijöitä kahdestakymmenestä eri maasta. Sodan alettua ukrainalaisista tuli ylivoimaisesti suurin ryhmä. Olemme tehneet yhteistyötä vastaanottokeskusten kanssa ja järjestäneet ukrainalaisille töitä ja asuntoja, Econian liiketoimintajohtaja Heimo Alatalo toteaa.

Lue lisää Henkilöstöalan sivuilta.

 

Haluatko kuulla lisää henkilöstöpalveluistamme?

HR-asiantuntijamme auttavat!

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Konsernihistorian suurin yrityskauppa: Sarastia osaksi Administeria

Administer tiedotti lokakuussa 2025 aiesopimuksesta Sarastian hyvinvointialueasiakkaiden talous- ja palkkapalveluliiketoiminnan kaupasta ja...

Lue lisää →
Kassavirta ja asiakasriskit hallintaan – näin yritys varautuu epävarmuuteen

Kassavirta ja asiakasriskit hallintaan – näin yritys varautuu epävarmuuteen

Moni yrittäjä pohtii tällä hetkellä samoja kysymyksiä: miten yrityksen kassavirta pysyy vahvana, miten asiakasriskit tunnistetaan ajoissa ja millä...

Lue lisää →
Intrastat-ilmoittamiseen tuli merkittävä muutos: EU-tuonnin ilmoittaminen päättyi

Intrastat-ilmoittamiseen tuli merkittävä muutos: EU-tuonnin ilmoittaminen päättyi

EU:n sisäkaupan tilastointiin tuli merkittävä muutos vuoden 2026 alussa. Jatkossa yritysten Intrastat-tiedonantovelvollisuus koskee ainoastaan...

Lue lisää →