Tutustu Tampereen kirjanpidon ja palkanlaskennan asiantuntijoihin
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...
Tilaajan selvitysvelvollisuudet laajenevat kun uusi tilaajavastuulaki astuu voimaan. Uudistuksen myötä myös laiminlyöntimaksujen määriä korotetaan ja ne tulevat koskemaan kaikkia aloja, eikä ainoastaan rakentamistoimintaan liittyviä sopimuksia.
Lainmuutokset (HE 161/2014 vp) koskien tilaajan selvitysvelvollisuutta ja vastuuta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä tulevat voimaan syyskuussa 2015. Tilaajan vastuuta laajentamalla pyritään torjumaan harmaata taloutta ja yhdenmukaistamaan sääntelyä. Tilaajan on varmistettava, että vuokratyöstä tai alihankinnoista vastaavat yritykset noudattavat lakia. Se tarkoittaa mm. sitä, että tilaajan on jatkossa selvitettävä, että sopimuspuoli on järjestänyt lakisääteisen työterveyshuollon, ja että Suomeen tilapäisesti tulleet työntekijät ovat eläkevakuutettuja.
Tilaajaan on selvitettävä myös sopimuskumppanin kyky hoitaa verovelkansa, mutta sen tarkistamiseen riittää sopimuskumppanin verotustietojen tarkistaminen julkisesta verovelkarekisteristä, jolloin Verohallinnon tekemää verovelkatodistusta ei tarvita kuin poikkeustapauksissa. Uudistuksen myötä laiminlyöntimaksut ovat 2 000–20 000 euroa ja korotetut laiminlyöntimaksut 20 000–65 000 euroa.
Muutokset tilaajavastuulakiin tulevat voimaan 1.9.2015.
Pitkä kokemus, sähköisen taloushallinnon edelläkävijyys ja henkilökohtainen palvelu. Itsenäisyydenkadun toimistolla Tampereen keskustassa...
Econian talousasiantuntija Julia Karttunen ja palkka-asiantuntija Anna-Leena Rajala kertovat, että heidän työpäivänsä näyttää nyt erilaiselta kuin...
Laadukas palvelu syntyy sujuvista prosesseista, osaavista ihmisistä ja jatkuvasta kehittämisestä. Econialla laatutyötä ohjaa kansainvälisesti...