Eha Semm on työskennellyt Econian vuokratyöntekijänä samalla asiakkaalla jo yli 10 vuotta
Pitkäaikaiset asiakas- ja vuokratyöntekijäsuhteet ovat tyypillisiä Econiassa. Vuokratyöntekijöidemme työsuhteet ovat usein vuosien pituisia. Tämä kertoo paitsi siitä, että Econia on pidetty työnantaja, myös siitä, että asiakkaamme ovat pidettyjä.
Virosta Tarton läheltä syntyisin oleva Eha Semm työskennellyt Suomessa jo kaikkiaan 13 vuotta, josta viimeiset 10 vuotta Econialla. Viron heikko työtilanne ja kiinnostus hypätä tuntemattomaan toivat Ehan aikoinaan Suomeen.
Eha kehuu työantajaansa ja erityisesti hetki sitten eläkkeelle jäänyttä esimiestään Econiassa: ”En ole kokenut parempaa pomoa kuin Hannu (Högbacka). Hän oli ystävä eikä vain esimies. Hän auttoi aina ongelmissa, soitteli ja kyseli, mitä kuuluu. Olen todella kiitollinen, että olen päässyt Econian kautta töihin.” Myös työyhteisö on kiva ja työkaverit mukavia. Työporukassa on myös toinen virolainen. Econian kautta asiakkaalla on kaikkiaan 10 vuokratyöntekijää.
Eha lähestyy kohta eläkeikää, mutta on ajatellut jatkavansa työssään eläkeiän täyttymisen jälkeenkin. Hän harrastaa lukemista ja neulomista, erityisesti villasukkien neulomista sekä ulkoilua luonnossa, joka sopii hyvin fyysisesti rasittavan työn vastapainoksi.