Administerin kannattavuusohjelma etenee suunnitelman mukaan, muutosneuvottelut päätökseen
Administer Oyj Lehdistötiedote 24.10.2023 klo 8.30 Administer käynnisti elokuussa 2023 kannattavuusohjelman toteuttamisen, jossa yhtenä...
”Kimmo Herranen on osoittanut Sillan toimitusjohtajana kyvyn kasvaa kannattavasti ja erityisesti hänen osaamisensa henkilöstön kehittämisessä antaa hyvät lähtökohdat uuteen rooliin. Kimmolla on pitkä kokemus taloushallinnon palveluorganisaatiosta ja hän on toiminut gaselliyrittäjänä ja myyntiorganisaation vetäjänä. On hienoa, että löysimme sopivan kandidaatin talon sisältä”, sanoo Administer Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Joensuu.
Yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Peter Aho jatkaa konsernin kasvuhankkeiden ja tilitoimistoliiketoiminnan vetäjänä ja hallituksen jäsenenä.
”Peter Aho on tehnyt suomalaisessa yrityshistoriassa aivan poikkeuksellisen uran kasvattamalla Administerin yhden hengen yhtiöstä nykyiseksi yli 700 työntekijää työllistäväksi, listatuksi konserniksi lähes kolmen vuosikymmenen työllä. Peterin innovaatiokyky on talous- ja palkkahallinnon toimialalla ylivertaista, ja uudessa roolissaan hän pääsee aiempaa paremmin keskittymään yhtiölle tärkeisiin innovaatio- ja kasvuhankkeisiin. Yhtiö on pystynyt rakentamaan ja uudistamaan taloushallintoalan liiketoimintaprosesseja ja siihen liittyvää teknologiakehitystä poikkeuksellisella tavalla. Alan näkymät ovat lupaavat ja uskon vahvasti Kimmo Herrasen kykyyn jatkaa yhtiön myönteistä kehitystä”, sanoo Jukka-Pekka Joensuu.
Linkki yhtiötiedotteeseen:
Lue Administer Oyj:n yhtiötiedote johdon muutoksista.
Administer Oyj Lehdistötiedote 24.10.2023 klo 8.30 Administer käynnisti elokuussa 2023 kannattavuusohjelman toteuttamisen, jossa yhtenä...
Administer tavoittelee kasvuinvestointien jatkamista sekä orgaanista ja epäorgaanista kasvua vuonna 2023. Administer arvioi liikevaihdon...
Tammikuun Administer Pulssi -webinaarissa käsiteltiin holdingyhtiön perustamiseen liittyviä kysymyksiä. Asiantuntijoina olivat Senior Advisor...