Econiassa kaksi uutta PHT-tutkinnon suorittanutta
Palkkahallinnon asiantuntijan PHT-tutkinnon on suorittanut tänä vuonna ennätykselliset 109 henkilöä. Tutkintoa suorittamaan haki 250 palkka- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijaa. Econiassa on nyt kaksi uutta PHT-tutkinnon suorittanutta:
Joululahjoitus Ukrainaan
Tänä jouluna olemme lahjoittaneet Suomen Punaisen Ristin avustustoimintaan Ukrainassa. Rauhaisaa joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2023!
Econia on nyt osa Administer-konsernia
Administer Oyj jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ostamalla Econia Oy:n, joka on talous- ja henkilöstöhallinnon sekä kansainvälisten palveluiden asiantuntijayritys. Econia tarjoaa laajat asiantuntijapalvelut talouden, henkilöstöresurssien ja kansainvälisen
Polttoainetuen hakuaika on käynnistynyt
Laki kuljetusalan yritysten määräaikaisesta polttoainetuesta astui voimaan syyskuun alussa, ja tuki on nyt haettavissa tämän marraskuun ajan. Tuella pyritään kompensoimaan Ukrainan sodasta aiheutunutta polttonesteiden hinnannousua.
Korotetut poistot vuosina 2024-2025
Hallitus ehdottaa, että elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavalle sallittaisiin säännönmukaiseen poistoon verrattuna kaksinkertaiset poistot koneiden, kaluston ja laitteiden hankintamenoista myös vuosina 2024 ja 2025. Koneiden, kaluston
Taloudellisen työnantajan käsite on tulossa Suomeen – mistä on kyse?
Taloudellisen työnantajan käsitettä käytetään kansainvälisessä henkilöverotuksessa jo monissa Euroopan maissa, kuten Norjassa, Saksassa ja Ruotsissa, sekä myös Iso-Britanniassa. Suomen hallitus on laatinut eduskunnalle esityksen luonnoksen,
Voittaja arvottu!
Econian SataRekry-messuilla järjestettyyn arvontaan osallistui vajaat 100 kävijää, joiden kesken arvoimme 30 € arvoisen lahjakortin Amarilloon. Arvonta on nyt suoritettu ja lahjakortti on matkalla onnelliselle
Econia mukana SataRekry-messuilla 5.10.2022.
Econia oli mukana Porin nuorkauppakamarin järjestämillä SataRekry-messuilla Porin Kauppakeskus Puuvillassa 5.10.2022. SataRekry-messut ovat Satakunnan alueen työnhakijoita ja opiskelijoita varten järjestetty ura- ja rekrytointitapahtuma, jonka kävijät
Anonyymi ilmoituskanava pakolliseksi
Whistleblower-direktiivin täytäntöönpano etenee Hallituksen esitys HE 147/2022 laiksi Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta sekä siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 19.9.2022. Lakien on tarkoitus
Heivo Soosaar sai täyteen kymmenen vuotta Econialla
Heivo Soosaar työskentelee Econian kautta Porin Terästyö Oy:ssä levyseppä-hitsaajana ja viihtyy työssään erinomaisesti. Ennen Porin Terästyötä hän työskenteli samoissa hommissa Viron puolella suomalaisessa yrityksessä. Viron
Econia mukana Hyvä yritys -kampanjassa
Tänään käynnistynyt Hyvä yritys -kampanja kertoo yritysten merkityksestä suomalaiselle hyvinvoinnille. Yrityksillä on ratkaiseva rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme: ne rahoittavat sen. Yritykset työllistävät, maksavat erilaisia veroja ja tuovat vientituloja.
Econia Oy on ostanut Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy:n liiketoiminnan 1.8.2022
Toiminta jatkuu entisellään Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy on siirtynyt Econian omistukseen. Kaikki Uudenkaupungin ja Naantalin toimistojen työntekijät jatkavat Econian palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Yrityskaupalla turvataan vuonna 2011